Thursday, October 15, 2009
Blogi tauolla, bloggaaja vankilassa
Palaan linjoille tuomion päätyttyä helmikuussa.
Wednesday, October 14, 2009
Sananvapaus vertailuun
Oikeusministeriö selvityttää, mitä laki sanoo sananvapaudesta ja yksilön suojasta eri maissa. Tarkoitus on vertailla Ruotsin, Norjan ja Hollannin lakeja Suomen lakiin.
Selvityksessä tutkitaan muun muassa, millainen lähdesuoja tutkittavissa maissa on. Lähdesuoja tarkoittaa toimittajien oikeutta olla kertomatta tiedon lähdettä.
Oikeusministeriön mukaan selvityksestä saatavaan tietoa käytetään sen arvioimiseen, pitääkö Suomen lakeja muuttaa. Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuomioita sananvapauden loukkaamisesta.
Kuulostaa periaatteessa hyvältä, vai mitä? Verrattuna esimerkiksi noihin kolmeen maahan moni Suomen lainsäädännön kummallisuus näyttäytyy oikeassa valossa.
Ei kannata silti liikaa innostua. Leipätyökseen maanpuolustusta seuranneena olen jo ehtinyt tottua siihen, että vaikka mitä toimikuntia voidaan perustaa ja selvityksiä tilata. Niillä ei yksinkertaisesti ole mitään väliä, koska Suomessa ei vielä ole sellaista toimikuntaa perustettu joka ei olisi lopulta päätynyt suosittelemaan sitä, mitä poliitikot haluavat muutenkin jo tehdä.
Vedonlyönnin hengessä esitän todennäköiset tulokset näistä mietinnöistä.
1: Utopistinen, liberaali vaihtoehto. Toimikunta toteaa, että mm. laki kansanryhmää vastaan kiihottamisesta sekä uskonrauhan rikkomisesta ovat räikeässä ristiriidassa perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa taatun sananvapauden kanssa, ja suosittaa lainsäädännön muuttamista.
Todennäköisyys: alle 1%.
X: Dystooppinen isovelivaihtoehto. Toimikunta toteaa, että lukuisten epäkohtien vuoksi on säädettävä pikimmiten uusi laki sananvapaudessa. Se laki kieltääkin sitten kaiken. Uskontojen ja kansanryhmien herjaaminen, kansanmurhien kyseenalaistaminen á la Ranska, natsitunnukset ja Horst Wessel -laulu á la Saksa, vertaisverkoista puhuminen, koulusurmien ajattelu, netin käyttö, yms.
Todennäköisyys: ehkä korkeintaan 4%.
2: Suomen sonderweg. Toimikunta toteaa kaikenlaista, mutta mitään ei tapahdu. Saatetaan jopa myöntää joitakin epäkohtia, mutta jokaista sellaista kohtaan todetaan myös jokin tarve tiukentaa lakia. Käytännössä mitään ei tehdä.
Todennäköisyys: 95%.
En tiedä teistä, mutta minä veikkaan kakkosta.
Thursday, October 8, 2009
Erään oikeusprosessin aikataulu
11.2.2009: kieltäydyn siviilipalveluksesta kirjallisella ilmoituksella.
23.2.: minusta tehdään rikosilmoitus.
2.6.: asia laitetaan vireille Porvoon käräjäoikeudessa.
23.6.: Porvoon käräjäoikeus tekee päätöksensä.
3.7.: Päätöksestä tulee lainvoimainen.
1.9.: Minut käsketään saapumaan Länsi-Uudenmaan ulosottoviraston Espoon toimipisteeseen vastailemaan kysymyksiin.
16.9.: Etelä-Suomen aluevankilan sijoittajayksikkö päättää sijoittaa minut Jokelaan 15.10.
21.9.: Edellisen instanssin päätös saapuu Länsi-Uudenmaan ulosottovirastoon.
29.9.: Länsi-Uudenmaan ulosottovirasto ilmoittaa päätöksestä minulle. Saan ensimmäistä kertaa tietää minne ja milloin olen menossa vankilaan.
2.10.: Minut passitetaan vankilaan Länsi-Suomen ulosottovirastossa.
**
Tähän koko hiivatin prosessiin on mennyt niin kauan, että kun pääsen vankilasta ensi vuoden helmikuussa, on rikoksestani kulunut vuosi. Siitä neljä kuukautta on ollut vankeustuomiota ja kahdeksan sen odottamista.
Olen erityisen kiitollinen ajanjaksosta kesäkuun lopulta, jolloin olin saanut tuomioni, syyskuun loppuun, jolloin sain ensimmäistä kertaa tietää milloin menen vankilaan. Missään vaiheessa koko prosessia en saanut mistäkään viranomaisesta tai instanssista irti edes arvauksia siitä, kuinka kauan joudun odottamaan, ja olenko menossa vankilaan esim. ensi viikolla vai puolen vuoden päästä. Jos olisin kesäkuussa tiennyt että tuomio alkaa vasta lokakuussa, niin olisin ehkä suunnitellut elämääni hieman eri tavalla. Sen sijaan jouduin kesä- ja syyskuun loppujen välin odottamaan täydellisessä epätietoisuudessa.
Koko tämän oikeusprosessin aikana minulle ei ole tiedotettu mistään, ja minun on ollut mahdotonta suunnitella elämääni eteenpäin. En pysty edes kuvittelemaan miten työssä käyvä ihminen pystyisi suhtautumaan tällaiseen.
Käytännössä katson, että rangaistukseni on ollut neljän kuukauden vankeuden lisäksi kolmen kuukauden äärimmäisen stressaava epävarmuus tulevaisuudesta. Eikö ihmisiä voisi kohdella paremmin?
Wednesday, October 7, 2009
Onko sananvapaus Suomessa arvo?
Kaksi tunnettua vaaliasiantuntijaa evästää vaalirahoitusta pohtivaa Lauri Tarastin toimikuntaa rajoittamaan vaalimainontaa.
Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen esittää Aamulehden kirjoituksessaan, että vaalimainonta olisi rajoitettava vain ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän väliseen jaksoon.
Vaalimainonta alkaa tiedotusvälineissä viimeistään silloin, kun ehdokkaat saavat numerot eli kuukausi ennen varsinaista vaalipäivää. Kuntaliitto puolestaan on suositellut kuntia pystyttämään telineet vaalimainoksille viikkoa ennen ennakkoäänestystä.
Emeritusprofessori Olavi Borg puolestaan esittää Keskisuomalaisen haastattelussa tv-mainonnan kieltämistä. Borgin mielestä mainonta ratkaisee äänestyskäyttäytymisen, kun äänestäjillä on ohut tietämys asioista eikä sen syventäminen kiinnosta.
Emeritusprofessorin mukaan siis äänestäjät eivät tiedä mitään politiikasta, ja heitä ei kiinostakaan tietää, joten täytyy kieltää siitä puhuminen.
Eikö mielummin kannattaisi kieltää äänestäminen?
Vitsit sikseen. On hupaisaa, että professori voi suoralta kädeltä ehdottaa, että kielletään lailla esim. presidenttiehdokkaita mainostamasta itseään. Eikö tällainen uudistus pelkästään takaisi, että mitkään poliittiset asetelmat eivät koskaan muutu? Miten jokin uusi puolue tai ehdokas voisi saada itsensä näkyviin, jos hän ei saisi lainkaan mainostaa itseään?
Paljon pelottavampaa on se, että nykyään tuntuu jo siltä että kaikkeen tarjotaan ratkaisuksi sananvapauden kaventamista. Samaan aikaan Piraattipuolueen blogissa kerrottiin Matti Nikin saamasta tuomiosta, mutta koska EFFI:n tiedote on niin jäätävä, lainaan sitä:
Electronic Frontier Finland ry (Effi) huomioi Helsingin käräjäoikeuden päätöksen, että parodia ei ole parodia, koska se on parodia.
"Oikeuden viesti on selvästi, että vain vakavia asioita saa sanoa", mielistelee Effin hallituksen jäsen Lars Wirzenius. "Hyvä hallintoalamainen jättää siis lehdistötiedotteenkin lyhyeksi. Minä olen nyt hiljaa."
Käräjäoikeus on tänään tuominnut Matti Nikin sakkorangaistukseen. Nikki oli tehnyt parodisen nettisivun, jolla hän pyrki kritisoimaan sitä, että Pelastakaa Lapset ry hoitaa poliisille kuuluvia viranomaistehtäviä. Tuomion mukaan parodia ei saa olla halventava eikä samankaltainen kuin kohteensa. Erityisen raskauttavaa on, jos parodia on lisäksi epäonnistunut.
Etenkin piraattipuolueen blogin linkin takaa voi lukea lisää. Lyhyesti sanottuna Matti Nikki on tuomittu päiväsakkoihin ja melkein 10 000 euron korvauksiin siitä, että hän teki parodian Pelastakaa lapset ry:n webbisivusta.
Keskisuomalaisen haastattelussa sanotaan ehkä ihmeellisiä asioita, mutta ex-päätoimittajalla vasta onkin asiaa.
HS: Laatikainen: Kansanvaltaa vastaan kiihottaminen rikoslakiin
Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja Erkki Laatikainen haluaa rikoslakiin pykälän, jonka nojalla kiihottaminen kansanvaltaa vastaan olisi rangaistavaa. Entinen Keskisuomalaisen päätoimittaja kirjoittaa Yleisradion nettikolumnissaan, että median luonne on muuttunut vahtikoirasta "koiruudeksi ja rakkimaisuudeksi".
Keskustan sisäpiirivaikuttajana tunnettu Laatikainen toteaa, että kiihotus kansanryhmää kohtaan on jo rikos.
"Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä", hän kirjoittaa Radio Keski-Suomen sivuilla.
Olen sanaton. Hallituksen kritisointi on kiellettävä lailla, vaatii suomalainen journalisti.
**
Nämä ovat tietenkin vain viimeisimmät esimerkit. Jokainen joka on seurannut tapahtumia Suomessa tietää, että sananvapus alkaa olla menneen talven lumia. Suomessa ei saa kritisoida uskontoja, esittää vääriä tieteellisiä mielipiteitä, parodioida järjestöjä, kirjoittaa omaelämänkertaa jos siihen liittyy esim. kepulainen pääministeri tai kritisoida poliisia. Kaikista näistä asioista voi saada nimittäin tuomion käräjäoikeudessa ja/tai päätyä poliisin sensuurilistalle.
Mielestäni voi jo täysin perustellusti kysyä, onko sananvapaus Suomessa enää lainkaan arvo. Lainsäädäntöä ja sekä poliisin että oikeuslaitoksen toimintaa katsoessa on mahdontonta ymmärtää miksi perustuslaissa edes ylipäänsä lukee mitään sananvapaudesta. Suomessa on korkeintaan vallalla tsaarin Venäjän käsitys sananvapaudesta: kaikkea saa sanoa, paitsi sellaista joka on kielletty.
Tuesday, October 6, 2009
Mitä mediamaksusi maksaa?
IL: Mihin valuvat Ylen rahat?
Ylen henkilökuntamäärä on Suomen oloihin suhteutettuna suorastaan jättimäinen. Väestömäärään suhteutettuna esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC on jopa puolet pienempi kuin mammuttitaudista kärsivä Suomen Yle.
(...)
Sekavasta organisaatiosta kärsivä Yle on täynnä toinen toistaan erikoisempia rahareikiä, ja miljoonia valuu omituisiin hankkeisiin. Tänä vuonna Yle otti esimerkiksi hoitaakseen Seinäjoen tangomarkkinoiden sponsoroinnin. Siihen uppoaa arvioiden mukaan noin miljoona euroa. Yle alkaa myös tuottaa uutta päivittäistä saippuasarjaa, joka kilpailee selvästi kaupallisten kanavien vastaavien kanssa.
Kun otetaan vielä huomioon esimerkiksi paljon kohuttu kauppa, jossa Yle osti esitysoikeudet amerikkalaisen kaapelikanavan HBO:n viihdesarjoihin, niin Yleisradio näyttää kilpailevan yhä selkeämmin kaupallisten kanavien kanssa ja unohtavan sivistävän tehtävänsä.
Esimerkkejä löytyy myös toisesta ääripäästä, sillä toisaalta Yle tukee isoilla rahoilla myös niin sanottua korkeakulttuuria. Esimerkiksi Radion sinfoniaorkesteri lohkaisee vuosittain noin 7 miljoonaa euroa Ylen rahoista. Televisiossa orkesteria nähdään keskimäärin kerran kuukaudessa.
Saman sivun linkeistä löytyy myös kaikkein suurin syy mediamaksuun siirtymiseen, nimittäin kaksi vuotta vanha uutinen:
IL: Yli 31 000 kotia heivasi tv-luvan.
Ai ette halua maksaa vai? Kohta on pakko.
Monday, October 5, 2009
Timo Vihavainen on seonnut
Olen jo jonkin aikaa odotellut, kuka on seuraavana sekoamisvuorossa, ja nythän se vastaus löytyi.
HS: Professori Timo Vihavainen: Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista
Artikkeli sisältää mm. tällaisia helmiä:
Vihavaisen ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.
(...)
Hänestä feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. "Se on kuin aikoinaan kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi, koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida."
(...)
Sitten päästään vielä polttavampaan aiheeseen, maahanmuuttoon. Vihavainen kutsuu kirjassaan maahanmuuttoa "länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi". Hänestä maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa silmiin.
(...)
"Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri olisi parempaa kuin matalakulttuuri."
"Siellä keskustellaan ilman tabuja oikeastaan mistä tahansa. Siinä mielessä suomalainen kulttuuri on paljon ahdistavampi. Meillä on valtavasti asioita, joista ei voi puhua ilman kuonokoppaa. Eikä niitä voi näköjään edes ajatella."
Vihavaisen mukaan suomalaisten käsitys, jonka mukaan Venäjällä ei ole mielipiteen tai ilmaisun vapautta, on täysin väärä. Vapaampi mielipideilmasto ei tosin koske Kremlin arvostelua.
Otetaan siis ihan alusta. Venäjällä saa puhua asioista ja keskustella vapaasti, mutta Suomessa ei professorin mukaan saa kritisoida maahanmuuttoa tai feminismiä.
Vihavaisen purkaus on klassinen historioitsijan hurahdus. Nuorena tutkijana Vihavainen teki nimeä väitöskirjallaan Kansakunta rähmällään, jossa hän kritisoi ankarasti ja asiallisesti suomettumista. Vanhemmilla päivillään hän ehti jo julkaista teoksen Stalin ja suomalaiset, jossa hän peruu aikaisempia puheitaan ja kääntyy puolustamaan Suomea ja suomalaisia epäoikeutetulta kritiikiltä. Teoksesa Vihavainen siunaa mm. ajopuuteorian ja muut suomalaisen sotahistorian epätoivoiset selittelyt.
Nyt hän on hypännyt aivan eri kelkkaan. Vihavaisen väitteet siitä, että Suomessa "ei saa" puhua feminismistä tai maahanmuutosta ovat uskomattomia. Vielä pöyristyttävämpää on lukea, että Venäjällä saa!
Siirtolaisuuden seurauksista ja vaihtoehtojen hinnasta keskustelun avaava henkilö on Vihavaisen mukaan suuressa vaarassa profiloitua rotusortajaksi ja joutua sylkykupiksi.
Tehdään yksi asia selväksi. Suomessa on paljon asioita, joista ei käräjäoikeuden tuomion uhalla saa puhua. Feminismi ja maahanmuutto eivät kuulu niihin. Oikeudessa tuomitut "maahanmuuttokriitikot" on tuomittu uskontojen kritisoimisesta ja rasismista pseudotieteen varjolla. Heitä ei ole tuomittu "maahanmuuton kritisoimisesta". Minusta heitä ei tietenkään olisi pitänyt tuomita mistään, mutta pidetään nyt mielessä mistä nämäkin tuomiot tulivat.
Olisi ehkä hyödyllistä muistaa, että Venäjällä kielletyistä asioista puhumisesta seuraa yleensä kuolema. Montako toimittajaa tai ihmisoikeusaktivistia Venäjällä on vime vuosikymmenen aikana tapettu? Onko se tosiaan parempi kohtalo kuin "sylkykupiksi joutuminen"?
Halla-aho ja hänen myötäjuoksijansa, joihin Vihavainen Hesarissa hyvin julkisesti liittyy, soittavat aina tätä samaa levyä siitä, että asioista ei "keskustella". Totta munassa niistä keskustellaan. Sitähän professori itse juuri tekee. Tänä päivänä on suorastaan mahdotonta seurata lehdistöä, blogosfääriä tai tietokirjallisuutta näkemättä jatkuvasti keskustelua mm. feminismistä ja antifeminismistä, maahanmuutosta ja islamista. Mitä se on, jos ei keskustelua?
Näille ihmisille keskustelu ei tarkoita sitä, että heillä on vapaus esittää mielipiteensä ja muilla on vapaus esittä omansa. Näinhän tästäkin aiheesta nyt tehdään, mutta silti he väittävät ettei tästä "saa keskustella". Heille keskustelu tarkoittaa sitä, että kaikkien täytyy olla heidän kanssaan samaa mieltä. Niin kauan kuin jotkut sivistymättömät kehtaavat olla eri mieltä "totuudenpuhujien" kanssa, niin Vihavaisen ja muiden mielestä "ei saa keskustella".
Kaikkein sikamaisinta tässä on se, että tällainen ruikutus jättää kokonaan varjoon todelliset sananvapauden puutteet ja ongelmat. Kun väitetään, että se, että ihmiset eivät ole minun kanssani samaa mieltä, loukkaa minun sananvapauttani, koko käsitteestä tulee puhdas vitsi. Tällainen toiminta tekee valtavan karhunpalveluksen järkevälle keskustelulle sananvapauden ongelmista.
**
Kaikkein huikein ironia on, että Vihavaisen puheet korkeakulttuurista, jota löytyy hänen mukaansa Venäjältä, ja sen vastakohdasta, länsimaisesta hedonistisesta massakultturista, joka tuhoaa sivistyksen, ovat kuin suoraan hänen haukkumiensa taistolaisten suusta. Samassa hän puolustaa Venäjän ihmisoikeustilannetta, ja väittää sananvapauden tilaa Suomessa, liberaalissa demokratiassa, huonommaksi kuin Venäjällä. Aivan kuten jokin poliittinen liikekin sanoi. Tämä ironia on näköjään mennyt Vihavaiselta täysin ohi.